Jes, voitin Koko Suomi Leipoo- kisan! Tunnelmat on kyllä sanoinkuvaamattomat! Kesällä totta kai jo kisan ratkettua juhlittiin leipuriporukan kesken, mutta kyllä maanantain finaalijaksopäivä oli aivan huikea, kun sai elää tuota kesäpäivää uudestaan ja pystyi siitä julkisesti iloitsemaan. Ensimmäiset onnittelut oli puhelimessa jo kun heräsin (niiltä, keltä olivat katsoneet jakson c-moresta/Katsomosta).
En kisaan hakiessani uskonut edes, että tulen sinne valituksi, joten kyllähän tämä oli aivan huikea päätös koko KSL-matkalle! Kun kisa alkoi, en uskaltanut asettaa itselleni suuria tavoitteita. Kunhan saisin olla mukana useammassa kuin yhdessä jaksossa ja kun saisin olla kerran tähtileipuri- tämäkinhän toteutui kahdesti! Vasta finaalipäivän aamuna myönsin itselleni ja uskalsin sen sanoa, että tämähän on juuri se, mitä olen halunnut ja minkä vuoksi täällä olen ollut.
Finaalipäivä oli kaikkinensa äärimmäisen mukava ja unohtumaton. Meillä oli kova kolmikko kisaamassa ja kisa oli tasainen. Aamun teknisessä tehtävässä olimme hyvin tasaväkisiä, erot olivat aivan minimaalisia ja tuomarit sanoivatkin, että tuon tehtävän jälkeen lähdettiin kaikki aivan samalta viivalta taidonnäytetehtävään. Mielestäni jokainen meistä onnistui taidonnäytetehtävässä jossain asiassa; Annin kakku oli ehdottomasti maukkain, voi se oli hyvää! Ullan kakku oli puolestaan herkän kaunis. Minun kakkuni oli aivan eri tyyliä ja vaikka en ollutkaan ulkonäköön tyytyväinen, oli se teknisesti haastavin ja viimeistellyin noista finaalikakuista.
Ihmisten mukana eläminen on ollut aivan häkellyttävän ihanaa! Olen saanut aivan käsittämättömän määrän onnitteluja ja viestejä ja olen niistä kaikista aivan äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen! Olen elänyt koko viikon pilvilinnoissa ja hymy huulilla!
Iloisin ja onnellisin leipomisterveisin,
Anne