Skip to main content

Kuka haluaisi tehdä mitään kouluun liittyvää kesäloman aikana? Aika monikin. Moni sellainen, joka on tutustunut School of Gamingin toimintaan.

School of Gaming on pelimaailman ympärille luotu malli, jossa koulunomaisesti opetellaan pelaamaan, mutta samalla myös monia sosiaaliseen elämään liittyviä asioita.

-Haluamme tarjota viihdyttävän tavan kehittyä monella tapaa. Meillä on kesän aikana useita eri tasoisia eräänlaisia pelileirejä, joissa pelaajat kokoontuvat kukin omalla tietokoneellaan suljettuun virtuaaliseen tapahtumaan. Tapahtumissa on aina vetäjiä, joka auttaa osallistujia pelaamisen kehittämisessä, koulun rehtori Mikko Perälä kuvaa.

Vähintään yhtä tärkeä rooli kuin pelaamisella leireillä on sosiaalisten suhteiden luomisella.

-Leirien tai muutoin säännöllisten johdettujen tapaamisten kautta on syntynyt lukemattomia ystävyyssuhteita. Pelit ja pelaaminen ovat oiva tapa kehittää monenlaisia sosiaalisia taitojakin, hän sanoo.

Pelistä riippuen pelaajat oppivat sosiaalisten taitojen lisäksi esimerkiksi yhteiskunnan toimintaa. Pelit voivat käsitellä vaikkapa pakolaistilannetta tai tasa-arvoasioita. Monelle nuorelle pelinomainen oppiminen yhteiskunnan toimimisesta on paljon mielekkäämpi tapa kuin päntätä asioita kirjoista.

Mikko Perälä on tiedostanut, että aika monessa perheessä vanhemmat eivät ole innostuneet pelimaailmasta juurikaan.  School of Gamingin kautta vanhempienkin tietämys harrastuksesta lisääntyy.

-Kesän aikana järjestämme useita ohjelmointileirejä, joissa opetellaan pelien avulla koodausta. Lisäksi meillä on tulossa pelileirejä englanniksi, jolloin myös kielitaito tarttuu ja karttuu kuin huomaamatta leiriläisiin, Perälä vinkkaa.

Pyhäjärvinen Mikko Kangas, 17, sanoo aloittaneensa tietokonepelien pelaamisen konsoleilla 6-7-vuotiaana. Ahkerimmin varsinaisia tietokonepelejä hän on pelannut viitisen vuotta.

– Joskus pelaamisessa voi mennä aika paljon aikaa viikkotasolla. Riippuu vähän siitä, miten paljon on muuta tekemistä.

Mikä pelaamisessa eniten viehättää?

– Tietokonepelit ovat hyvä ajanviettotapa. Englantia olen oppinut pelien kautta aivan eri tavalla kuin muutoin. Aiemmin pelasin mielellään yksin, mutta nyt olen huomannut, että kaveriporukassa pelaaminen on mukavampaa. Siinä samalla ystävyyssuhteet vahvistuvat, hän kuvaa.

PyhäNet Oy toimii School of Gaming kumppanina tarkoituksenaan mahdollistaa asiakkailleen mahdollisuus ohjattuun ja kehittävään peliharrastukseen. Sujuvalle pelikokemukselle nopea ja luotettavasti toimiva nettiyhteys on olennaista. Netti ei saa pätkiä tai kuormittua, vaikka verkossa olisi useita yhtäaikaisia käyttäjiä tai pelejä pelattaisiin verkon yli monen pelaajan peleinä. Tähän tarpeeseen vastaa loistavasti PyhäNetin 1G Supernetti palvelu.

Tarkista kesän 1G Supernetti ja School of Gaming alennuskoodit sivuiltamme pyhanet.fi/sog

 

SONY DSC

Hallinnoi evästeasetuksia